trying to lost my weight
lauantai 9. lokakuuta 2010
Maanantaita odotellessa...
Odotan maanantain ensimmäistä treeniä innoissani ja jopa hieman jännittyneenä. Maanantaina muutan ruokavaliotani täysin, ja näen, millaisessa kunnossa olen. 'Kävele 5 minuuttia, juokse 2 minuuttia. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoitus kotimatkalla'. Uskon tuon onnistuvan jotenkin, kunhan muistan venytellä ja napata musiikin mukaani. Oma juoksuohjelmani on kirjoitettu värikkäästi paperille, maanantaina pinkki, tiistaina oranssi, keskiviikkona keltainen, torstaina violetti, perjantaina vihreä, lauantaina punainen ja sunnuntaina ruskea. Tämä innoittaa minua entisestään, toivottavasti 19. joulukuuta sujuisi suunnitelmien mukaan!
perjantai 8. lokakuuta 2010
11 viikkoa
TAVOITE: juosta 19. joulukuuta 10 kilometriä 11 viikon harjoittelukaavakkeen avulla (LÖYTYY TÄSTÄ)
ALKUPAINO(kyllä, odotan myös painoni laskevan jonkin verran): 70.7kg
TAVOITEPAINO(en odota että painan tämän verran juoksutreenin jälkeen!!): 59kg
PITUUS: n. 171cm
PAINOINDEKSI: 24,2
TAVOITEPAINOINDEKSI: 20,2
ALKUPAINO(kyllä, odotan myös painoni laskevan jonkin verran): 70.7kg
TAVOITEPAINO(en odota että painan tämän verran juoksutreenin jälkeen!!): 59kg
PITUUS: n. 171cm
PAINOINDEKSI: 24,2
TAVOITEPAINOINDEKSI: 20,2
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
